sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Klag Kokkola 15-17.7.2016

Kun kerran lomalla oltiin, niin pitihän tuo Klag Kokkolassakin lähteä kokemaan. Paljon sitä on juttua kuullut ja ihmiset kehuneet. Kisapaikka on siis Kokkola Campingissa, aivan meren rannalla.

Matkaan lähdettiin jo keskiviikko iltana, olihan tässä n.400 km ajettavana. Tosin tarkoitus ei ollutkaan kokomatkaa suhata yhteenmenoon :) Matka eteni lähestulkoon kolikkoa heittämällä: Huittinen-Sastamala-Kankaanpää-Kauhajoki-Kurikka-Vaasa ja lopulta jäimme yöksi Raippaluodon sillanpieleen tiehallinnon levähdysalueelle :) Toki silta ajettiin ekaks molempiin suuntiin ;)


Tiukkaa teki kyllä tällaisessa maisemassa nukkumaan meno


Sorruinpa sitä vielä etsimään illalla pari Geokätköäkin, johan edellisestä taitaa vuosi olla :) Ensimmäinen tuolla katsomani kätkö jäi katsomatta, kun ois tarvinnut mennä kiipeilemään sillan alle, joten se jäi enskertaan :D

Aamulla pääsimme ylös yhdeksän kieppeissä ja koiria lenkittämään, niin lähes samantien tuli viesti Koivulan Mirjamilta, että lähestyvät siltaa...ovat veneellä matkalla Kokkolaan myöskin, matka-aika heillä lienee jotain 14 tuntia :)

Pitihän heille käydä heiluttamassa :)

Pääsimme lopulta itsekin liikkeille ja yhden kieppeissä olimme Kokkola Campingilla. Toki kaupassakin poikkesimme matkalla. Nyt vaan rentouduaan ja tutustutaan paikkoihin. Koirien (Akun) uittamista yms.

Päikkäreillä. Meni siinäkin tunti :)

Vaasalaisetkin saapuivat :)


Perjantai.
Ajan kuluttamista iltapäivää odotellen.

Kisapaikalle mukava matka :)

Täällä vartioin minä :)
Päästiinhän sitä lopulta kisaamaankin. Ellan kanssa olimme 18. Klagin toisena koirakkona lähtövuorossa. Niinhän siinä meni, että hylly tuli, vauhtia oli, mutta hivenen tuli virheitä, tosin putki vei A:ta enempi. Ellan A rata tässä.

Akun kanssa kolmosissa oli Reetta tehnyt melko haastavan radan, jossa meni viisaammatkin vipuun, saatika me :D takaakierron kutosesteellä sijasta meni edestä, joten hylky. Loppurata meni muuten vaan sähellykseksi :/

Illalla olimme vielä juhlistamassa Annamarian ja Lissun perjantaina Pietarsaaressa saavuttamaa SERTiä. hauskaa piisasi puolille öin saakka, kunnes oli aika mennä jälleen nukkumaan.

Lauantaina sai nukkua pitkään. Eka rataantutustuminen vasta 11.10.
Haastetta päivään loi illalla alkanut vesisade, joka satoi ajoittain rankastikin.

Hyvät juottopisteet koirille radan varressa :)

Mahtava viilennyspaikka ennen starttia.

Tulipa nähtyä tuossa maksien kisatessakin, että BC jäi hännästään kii keppeihin. Kaikkea voi näköjään sattua.

meillä koirat vois edes hieman osoittaa kiinnostumista kisaamiseen :D

Hilpi oli tehnyt kolmosille kivan radan, jota hieman haasteellisti tuo keli :) Akun B rata tässä Kivasti meni kepeille saakka, josta kielto ja sen jälkeen Aku meni tervehtimään ratahenkilöä. Joka ei tälläkertaa ollutkaan rata-aleella, vaan nauhan takana. Siitä siis hylky.

Ellan B rata olikin haasteita täynnä. Jos sitä siis radaksi voi sanoa (huokaus) :D Kyllä niin oli tänään mielenkiinto hukassa. Oli taas sellaista vääntämistä, että pois tieltä. Ei edes keliä voi laittaa syyksi, kun radallepääsyä odotellessa seisoi vesilävessä lähes vatsaansa myöten ja pyydysti pohjasta ties mitä :D  Kauhunhetket katsottavissa tässä . Ei ole näin huonosti tehnyt rataa, kuin viimeksi viimevuoden toukokuussa Forssassa :)

Lauantai ilta päätettiin Akun kanssa C agilityradalla. Tuomari Katariina Virkkala oli tehnyt kivan radan, joka aluksi näytti ihan hirveältä, mutta aukesihan se lopulta :) Lankesimme kyllä, kuten moni muukin, kepeille menoon, jossa oli putken suu tyrkyllä ja sinnehän se Aku sukelsi...Kato ite siitä eteenpäin :) Melko hyvin meni siis loppuun :)

Sunnuntaina sääolosuhteet tekivät tepposet. Aamu aloitettiin D Agilityradalla Akun kanssa, joka menikin suurimmaksi osaksi hyvin, ainoastaan kolmoshypylle tuuli toi Sinikan tuoksun Akun nenään radan reunalta ja sinnehän sitä silloin sännättiin ;/  tulos hylky
Ellalla jatkui märän ruohon oireyhtymä :/ Ei siis halunnut tehdä radalla mitään, kun ruoho märkää...tultiin kesken pois :(

Nyt on nämä kisat nähty ja kivoiksi todettu. Kiva ja kaunis paikka. Paljon jäi vielä näkemättäkin. Joskus toiste uudelleen :)

Nyt kotiapäin, kunhan tuo ukkoskuuro helpottaa :) mutta kuitenkin mutkan kautta, ei suoraa :)




tiistai 12. heinäkuuta 2016

Agirotu 2016 8-10.7

Tänävuonna järjestettiin Agirotu jälleen Teivossa Ylöjärvellä.

Perjantaina asetuimme aloillemme. Kahdella autolla oltiin siis reissussa, kun Sinikka lähti Keski-Suomessa käymään lauantaina.


Kisapäivä aloitettiin Ellan kanssa Ykkösminien B radalla. Luomalan Henri oli tehnyt mukavan haastavan ykkösluokan radan. Pituuttakin oli 191 metriä :)
Hieman oli (kuten aina) epävarmuutta Ellan kisavireestä, olihan aikataulu noin tunnin myöhässä ja kylmäkin olevinaan.
No suht hyvin lähti liikkeille, kolmosena olevan A:n päällä haisteltiin hetki, mutta siitäkin päästiin nopeaan liikkeille :) Vauhtikin oli hyvää luokkaa, jopa liian hyvää kepeille mennessä ja sieltä kieltovirhe, joka jäikin radalla ainoaksi.
Tulos siis 5 RV ja -10,13 alle ihanne ajan, sijoitus 5. Hyvin lähti siis Ellan osalta käyntiin.

Akulla kisat aloitti Espanjalaistuomarin B Agilityrata. Haastavan radan oli Jose rakentanut ja hyllyynhän tuo meillä päättyi. Oman hosumisen johdosta. Pidin kepeiltä liian kovaa kiirutta ja Aku jätti viimeisen keppivälin suorittamatta. Toki loppumatkasta sähellettiin vielä muutakin, mutta niitä ei enää lasketa :)
Perjantain päätti C hyppyrata, joka oli Mika Moilasen käsialaa. Rata oli kivan tuntuinen ja nopea. Joka meillä meni loistavasti...aina kolmanneks viimeisenä oleville kepeille, joissa Aku karkasi viimesestä välistä seuraavalle esteelle. Ja hylky.

Lauantaina Akun kanssa (Ellalla olikin vapaapäivä) D Agilityradalla. Herralan Ritva oli suunnitellut kivan agilityradan, joka samalla toimi karsintana Avoimeen SM kilpailuun.
Meillehän kävi perinteisesti kun Akun kasvattaja Mari tuli katsomaan menoamme, tuli sit näyttöpaineita ja niinhän siinä kokolailla mentiin, kun kolmevuotta sitten mölliradallakin :D No oli tässä paljon hyvääkin :) ehkä jonain päivänä saa tähän vielä Marilta videonkin :) Eli siis hylky tuli radalta.

Virallisen osuutemme päätti lauantaina E agilityrata. Jalosen Kari oli suunnitellut melko haastavat kuviot radalle, joka kuitenkin päästiin läpi. Toki 3,55 sek. yliaikaa ja kymmenellä virhepisteellä (puomin alastulolta ja kielto yhdeltä hypyltä) Mutta erittäin tyytyväinen olin tuohonkin, olihan vain 20 tulosta radalta. Sijoituksemme 17/69.

Kuva: Marianne Heiskanen



E radan loppuosa tässä

Sunnuntai aamu alkoi Ellan Open Class radalla.

Open Class rata tässä

Tuloksena 15 virhettä, Kielto 9 esteeltä, kun aattelin, että tuleehan se siitä, kun kotonakin tuli. Keinulla ilmeisesti hyppäsi kontaktin yli (pitänee laittaa opettaen keinun päähän saakka) ja puomin alastulolta.

Päivällä oli vuorossa Pukukulkue. Paljon oli taaskin nähty vaivaa pukujen vuoksi. Ohessa muutama kuva.


Tetrispalikat voitti pukukilpailun. Pitäsi kyllä laittaa sääntö, että koiraa pitää ojatakin radalla puku päällä ;)


Koskisen Katilla oli tänävuonna 2 joukkuetta, sekä alo, että kilpailevien joukkue. Molemmissa ohjasi itse 4 koiraa :) voittikin Alon :)

Pukukilpailun jälkeen alkoikin kilpailevien joukkueradat. Ekana tietenkin piti katsoa, kuinka Ville jaksaa oman joukkueensa (eli ohjata neljä rataa eri koirilla peräjälkeen) ja jaksoihan tuo hienosti :)

Omissa joukkueissa oltiin ekaksi medikilpailevien joukkueessa Pahoissa Pojissa Akun kanssa. Rata meni hienosti muutoin, mutta puomin jälkeen ollut elämä sekoitti ratamme. Puomin jälkeen oli siis hyppy suoraan ja sen jälkeen takaakierto ja putkeen puomin alle. Hypythän onnistui hyvin, mutta siitä Aku säntäsikin puomille (45 asteen kulmassa) ja rähmälleen puomille ja siitä puomin taakse. Sain palautetua Akun takaisin, mutta taas tarjosi puomia udelleen, kunnes viimein sain suunnan oikeaksi ja putkeen...siitä sit loppumatka mentiinkin virheettä maaliin. Muiden suorituksia en kerinnytkään katsomaan, muuta kuin ankkurina olleen Juhan ja Raipen...monennenkoan viikonlopun nollansa tekivät jo, on ne ihme koneita :) Lopputuloksissa Pahat Pojat olivat 10/48 eli melko hienosti :) Kiitos joukkue seurasta Kirsi, Simo ja Juha.

Viikonlopn viimeinen startti oli osaltamme minikilpailevien joukkuerata, jossa olimme Ellan kanssa AgiWörkit joukkueessa. Hienosti meni Ella tänäänkin, vauhtia oli välillä tosi upeasti, pitäis vaan vähän enemmän treenata kanssaan, kun rankaisee heti noissa kohdissa missä ohjaan huonosti. Ei siis anna mitään anteeksi, niinkuin Aku tekee. Meille siis joukkueradalta pari esteen ohitusta ja väärin suoritusta joista hyllyt, sekä puomilta vielä vitonen lisäksi. Joukkueen sijoitus oli 33/46

AgiWörkit joukkuerata

Eija ja Typy, Minä ja Ella, Heli ja TaoTao, sekä Elina ja Sufa


Kiitos joukkueseurasta Elina, Eija ja Heli


Ensivuonna jälleen Agirotuun Mikkeliin :)



perjantai 8. heinäkuuta 2016

Varustautumista

Sattui sit silmääni Peten Koiratarvikkeen mainos, että näyttelyteltat olisi tarjouksessa -20% No pitihän sellainen sit tilata :)
Testipystytys
Omaa kenttääkin tuli pikkaisen varusteltua. Pari uutta hyppyä tuli tehtyä ja rimatkin kunnolliset, kun viimeksi Koira-Kehrolla ollessani löysin helpon rimankannatin idean :)




Seuraaviin koitoksiin Agirotuun Ylöjärvelle 8-10.7.2016

Kolmosten korkkaus. Tamsk 29.6.2016

Vihdoin pääsimme korkkaamaan kolmosluokan Akun kanssa. Kiva startata, kun ei ole mitään paineita. Tuomarina Ritva Herrala.
Rataantutustumisessa oli hieman totuteltavaa, olihan kaikkien 37 koirakon ohjaajat samaan aikaan kentällä. Tosin olihan joillain kaksikin koiraa, että ohjaajia ei niin montaa ollut.
Lähtöä sai kerrankin ootella kaikessa rauhassa, kun lähtövuoro oli viimeisenä ☺
Kiva agilityrata olikin ensimmäisenä. Ja kas siitä heti Nollarata, eli ei lainkaan ratavirheitä ja aikakin alle ihanneajan ☺ Loistava aloitus siis 😌

Sijoituskin 10/37 joten tyytyväinen saa olla :)
B hyppyrata oli myös melko haastava. Ainakin 4 ja 6 hypyt olivat suoralla linjalla ja vitonen niiden välissä pari metriä sivussa takaakiertona. Niinhän siinä kävi kuten arvasinkin, että suoraa kutoselle mentiin ja siitä siis hylky. Kepeille mentiin vähän ylikovaa myös ja se piti ottaa uusiks, mutta muutoin aivan hyvä rata.

Kerrassaan tyytyväinen olen aloitukseemme kolmosissa,. Tästä on hyvä jatkaa :)