sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Maaliskuu

Helmikuu vaihtui maaliskuuksi ja pakkaset vain jatkuvat.

Tällä viikolla oli Harrin treeneistä hiihtoloma, joten se ilta jäi vapaaksi, Keskiviikolle onnistuin saamaan Tanjan kontakti ja keppikurssin ostettua, joka kuitenkin peruuntui sairastumisen vuoksi :(

Treenien peruuntumisen vuoksi lähdimme Akun kanssa "lohtushoppailemaan" ;) ja haimme Forssan Mustista ja Mirristä uuden Hurtta Extreme Warmer takin, kyllä nyt pitäisi tarjeta ulkona :)

Aku ja uusi takki

Patukin halusi kokeilla
Patukin halusi kokeilla, pitää vissiin sillekin hommata samanlainen :)

No torstain treenitkin peruuntui vielä kovan pakkasen vuoksi :( Päästin sentäs hieman viikolla lenkillekin, kun kerkisi vielä auringon taivaalla ollessa :)


On noi vanhat Hurtat vähän tuollaisia avokauluksesia :( ja muutenkin melko avoimia

Lauantaina mentiin sitten Akun kanssa vaihteeksi kisaamaan TAKUTtien kisoihin Tampereelle Tamskin halliin.
Ekalta hyppäriltä hylky. Toiselta radalta 10, nopeudella 4,41m/s, sija 15/22. Kolmannelta radalta vitonen nopeus 3,86m/s sijoitus 6/3

B agilityrata tässä

Lopuksi vielä A radalta hylky. Kivat kisat, vaikka tuo uusi Kilpailutulosohjelma tekee aivan ylimääräistä riesaa, kun lähtöjärjestys on melkein mitä sattuu :(

torstai 22. helmikuuta 2018

Helmikuu lomaviikko

8 viikko oli minulla töistä lomaa, joten suunnitelmia viikolle oli jos jonkinlaista. Patun kanssa ainakin oli tarkoitus käydä Annilla trimmauksessa.

Pakkaspäivä ja koirat nauttivar auringosta

Viikkohan alkoi maanantai aamuna Patun oksentelulla ja kuumeilulla. Jotenka siis hetkenaikaa tuota tutkailtuani soitto Forssan Eläinlääkäriasemalle, jonneka pääsikin iltapäivällä.

illalla oltiin vähän väsyneitä
Tiistai aamuna oltiin jo virkeämpi
Akun kanssa treeneissä ja samalla matkalla kauppareissussa ostin Lidlistä jumppapallon, että koirat pääsevät vähän aivotyöskentelyä tekemään.

Ella on jo melko taitava :)



Hiljalleen harjoiteltu. Ihan pariminuuttia päivässä/koira. Pallosta kiinni pitäen. Eihän tuo jumppapallo, mikään Dobo pallo ole, mutta josko sitä jonainpäivänä sellaisen kin ostoa harkitsisi :) 

































































Päästiinhän me viikonlopussa vielä sinne Annillekin trimmaukseen Patun kanssa, vaikka vähän kylmä onkin, niin onhan vaatteet keksitty :)

Trimmauksen jälkeen. Kuva Anni Leivo, Karvahaalarin koirahoitola. 

Patu trimmattuna. Kuva Anni Leivo, Karvahaalarin koirahoitola 
Melkoisesti muuttui kyllä edukseen :) kunhan tuo tuosta taas hieman kasvaa, on komia poika kyseessä :)

Kotona trimmattuna.
Aku oli ekaks ihmeissään, jotakin tuttua tuossa on, mutta ihan erinäköinen, kuin aamulla :D ja tottapuhuakseni, niin kyllä tuossa omakin silmä kesti hetken tottua :D

Lauantaina pääsimme vielä Akun kanssa ATT:lle kisoihin. Liekö ollut pakkasviikon vaikutusta, kun ulkoilu jäänyt melko vähiin, mutta kahdelta ekalta radalta varasti lähdöstä :( No viimein kolmannella (hyppyradalla) pysyi lähdössä ja siitä Nollatulos :) nopeudella 4,24 m/s sijoitus 6/23 :)


lauantai 10. helmikuuta 2018

Helmikuu

Helmikuu alkoi treenien lisäksi Akun kanssa Eurajoen kisoissa 4.2. Raumalaiset saaneet uuden hallin, joka piti käydä katsastamassa. Mukava paikka, hyvä ja pitävä pohja, ainoana miinuksena mainittakoon pienuus, joten tilaa odottelulle sisällä ei juuri ole, elikä koiran joutuu pitämään autossa odotteluajan. Karsii, kyllä talvella osallistumisinnokkuutta :(

Itse kisaan, omia virheitä pääasiassa, tuloksena kaksi hylkyä ja kaksi vitosta. No saatiin kyllä hylkyputki poikki.

Patun kanssa treenailtiin Tanjan agilitypainotteisella pentukurssilla ja väliajat kotitehtäviä tehden. Aivan upea koira, oppii todella äkkiä kaiken. Suunnilleen kolmannella kerralla osaa tehdä mitä haetaan takaa :) Harmi vaan kurssi loppui 7:s päivä. Itse alkeiskurssille ei tullut ilmoittauduttua, kun pelkäsin, että kolme treenipäivää peräkkäin käy liian rankaksi. No kieltämättä on hieman raskasta ollutkin (varsinkin ajomatkat), mutta treeneistä saanut taas vastaavasti niin paljon positiivista. Jatketaan sit Agilityn jatkokurssilla maaliskuussa :) 



Akun kanssa olimme Janakkalassa kisoissa. Mikkilän Sari oli tehnyt vauhdikkaat, mutta haastavat radat. Tuloksina meille hyppäriltä vitonen, Agilityradoilta 2x hylky ja kerran kymppi.  Ei siis jäänyt mainittavaa kisoista, kuin että kivat kisat ja radat muuten :)


Potkukelkkakelejä piteli

Hyvät oli potkukelkkakelit Tammikuun lopussa, niin piti hieman kuvailla :)



Pitihän sitä hieman enemmänkin kuvailla, mutta valitettavasti samaan aikaan tuli vieras mäyräkoira haukkuen peltoa pitkin, niin tilanne ikäänkuin pääsi purkautumaan hetki kuvauksen jäkeen :D

Mentiin sitten nukkumaan ;D


lauantai 20. tammikuuta 2018

Tammikuu 2018

20.1.2018

Yritetääs nyt ryhdistäytyä ja kirjoitella useammin.

Kisavuosi alkoi osaltamme Loppiaisena Janakkalan uudessa hallissa. Kivan tuntuinen paikka, vaikka vielä hieman keskeneräinen ja sopivan suuret kisat, kun paikalla vain medit ja uutena luokkana minimaksit :)


tulokset Akun ja mun osalta tuolla jäi lähinnä tulevaisuuteen. Kolme hylkyä ja yksi tulos, josta nyt ei kannata muuta mainita, kuin että tulos :) Tuomarina Viitasen Anne ja tänään nuo radat ei meille sopineet, tai sit ne oli ne aamukisat, mitkä ei sopineet.

Juuri kun olin aatellut, että jos koittais välttää noita aamukisoja, niin enkös sit ilmoittautunut Ylöjärvelle seuraavalle sunnuntaille :) Siellä eka rataantutustuminen olikin puoltuntia aikaisemmin, kuin Janakkalassa :( Nyt ei kyllä oikein ollut kivat kisat, ahtaissa paikoissa kaikki luokat yhtaikaa. Ymmärrän toki syyt tuohon, varsinkin kun uusilla säännöillä jää luokat pieniksi, mutta kuitenkin. Ei ole kiva pitää kuumenevaa koiraa autossakaan pakkasella kokopäivää, kun sisään ei mahdu ja kisa venyy reilun tunnin suunnitellusta. Näistä huolimatta tai johtuen kolme hylkyä, Akun kanssa siis.

Tässä kisojen välissä kerkisin viikolla aloittamaan Patun kanssa Kurikan Tanjan Agilitypainoitteisella pentukurssilla. Aivan loistavaa nähdä, kuinka pätevä tuo pieni poika on.

Luopuminen menossa
Alkuun ajattelin, että kuinka raskasta on käydä tiistaina Akun kanssa Lempäälässä, keskiviikkona Patun kanssa samassa paikassa ja torstaina ties millä sekoituksella maneesissa Jokioisilla. Mutta nyt parin Patun treenin jälkeen on pakko todeta, että tuonkanssa treenaaminen antaa niinpaljon positiivista energiaa, että sen kanssa jaksaa vaikka mitä :)

Niinpä, jotta ei seuraavakaan viikonloppu jäisi ilman agilitya, lähdimme Patun kanssa Salon koirahallille, missä oli South West Agility Teamin järjestämät epikset. Tai itseasiassa oli epävirallisen sarjan kolmas osakilpailu. No edellisissä ei siis kuitenkaan oltu.

Olihan se jännä lähteä kokeilemaan, miten menee, kun varsinaista ratatreeniä ei ole tehty vielä kertaakaan. Pari kertaa olen maneesilla kokeillut omia ohjauksia, että menee juur putket ja hypyt, mutta ei mitään numeroitua rataa ole tehty. Oikestaan ei nyt niin kauheasti ole muutenkaan treenailtu, onhan tässä aikaa :)

Ensimmäisellä radalla eka huomio oli lähdössä. Ei ole vielä kertaakaan otettu pantaa pois päästä treeneissä, saatika kisanomaisesti...harjoitteluun :) No tuosta selvittyä Patu lähti kyllä loistavasti liikkeille, tosin ei muistanut mennä siivekkeiden välistä, vaan radalla ohitti useimman hypyn, joita sitten palauttelin :)

Toisella radalla otin pannan jo valmiiksi kaulasta pois ja toin lähtöön ilman pantaa sylissäni. Sain Patun jäämään lähtöön ja itse siirryin ykköshypyn taakse, Nyt lähti hyvin hypyn kautta ja kakkoshypyn kautta kohti kolmosputkea. Hivenen vitoshyppy tuotti vaikeutta ja rima putosi, matka kuitenkin jatkui vauhdilla. Patu oli niin innoissaan, että alkoi huutaamelkein suoraa huutoa lähes loppusuoralle saakkaa. Viimeisen putken jälkeen tuli mun käteen kiinni ja muutenkin tuo meni sähellykseksi. Lopulta kuitenkin päästiin maaliin saakka. Virheitä lopulta 30 pistettä (mm tuo toiseksviimeinen hyppy väärinpäin, josta hylky) Ajassa hävittiin voittaneille Anulle ja Merellille n 11 sekkaa, jotka tekivät nollatuloksen, joten uskon että nollaradalla ei niin kaukana ei tuosta ajasta oltu. Tää tosin on niitä agilityn parhaita puolia, kun pääsee jossittelemaan :D

Oltiin kuitenkin kolmansia :) 

Uskon, että tuosta tulee melkoinen kiituri, kunhan saadaan hieman oppia päähän. Muutoinkin aivan liian kiva koira treenata ja reissata. Sillä mielellä siis, että jää helposti nuo toiset koirat vähemmälle :(

Ai niin ja Patu tänään 8 kuukautta <3

Takaakierto puun ympäri

lauantai 6. tammikuuta 2018

Loppuvuosi 2017


6.1.2018
Hieman on jäänyt kirjoittelu vähemmille, no laitetaan hieman tilannekatsausta välillä.

Patu kasvaa ja voi hyvin.






Patu 8 viikkoisena :)


Aamutouhuja Patu 10 viikkoa tässä

Sääksmäen Sillalla

11 viikkoisena oltiin Jonnan ja Ropperin tukiepiksissä Tamskilla. Tehtiin siellä putkiralli rata, eikä pelätty lainkaan :)

yhteisposeeraukset

Syyskuussa käytiin Annilla trimmattavana

aksakoira tulossa ? Ei tässä hyppyyttää pitänyt, mutta hyppäs kuitenkin :D

Akun kanssa lenkillä

Patu 6 kk

Patu Rappumäellä ekaa kertaa

Oltiin PPKH:lla avoimien ovien päivässä. Että oli kivaa :) myöhemmin tuolla myös näyttelytreenissä

6.12.2017 Suomi 100

Patun kanssa Petellä shoppailemassa

Koirien joululahja Treat&Train namiautomaatti 

Pientä vääntöä


Akun kanssa oltiin elokuussa Kurikan Tanjan Pomminvarmat lähdöt koulutuksessa ja täytyy tuota koulutusta suositella kaikille joilla vähänkin on lähtöongelmia. Meillä ei ole kertaakaan varastanut tuon kurssin jälkeen ja tulostakin alkanut tulemaan :)

Tsaulla päästiin ekaa kertaa palkintopallille kolmosissa :) Kaksi nollaa tuona päivänä :) 




Joulun jälkeen oli vielä Tamskilla Tampereella vuoden viimeiset iltakisat, jonneka piti tietty myös päästä.

A Agilityrata tässä

B hyppyrata tässä

Huikeeta. Tuloksena TUPLANOLLA :)  Sijoitukset 7/36 ja 13/36


Vuoden mittaan tuli kaikkiaan 10 nollarataa (joista tosin 3 oli yliaikoja) Loppuvuoden saldo (viime SM:ien jälkeen) kaksi agilityrata ja neljä hyppäri nollaa (yksi tuplanolla) Eli jos ensivuoden SM:iin aattelis pääsyä, niin vielä puuttuu kolme agilityrata nollaa. Nähtäväksi jää tulevatko :)

Hyvää Vuotta 2018

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Uutta verta perheeseen :)

16.7.2017

Puolentoistavuoden ajan olemme suunnitelleet perheeseemme lisäystä yhden Parsonrussellinterrierin verran. Erään kasvattajan kanssa on tuosta ollut suunnitelmiakin, mutta emme valitettavasti ole onnistuneet asiassa, joten melkeinpä asia jo unohtuikin kevään jälkeen.

Vaan viime viikolla oli FB:n parsonrussellin terrieri ryhmässä ilmoitus, jossa haettiin uutta kotia 7.n viikkoiselle poikaparsonille harrastavaan kotiin. Siitä sitten otin yhteyttä ja asia hautumaan viikonlopun ja agirodun ylitse :)

Tiistaina sit kävimme katsomassa tuota ja päätimme, että meillehän tuo komia poika tulee <3 Hakupäiväksi sovimme perjantain. Vaan eihän sitä perjantaihin malttanut odottaa, vaan haimme sen jo seuraavana päivänä :D

Kotia kohti <3

Tutustuminen














Esitelläämpä hänet nyt tässä samantien. Eli Karvahaalarin So Clever (niin fiksu) syntynyt 20.5.2017 Uros. Käyttönimestä ei vielä tässä vaiheessa ollut tietoakaan, vaan kaipa se löytyy, kunhan pojan luonteeseen, kuten muihinkin alkaa tutustua :) Sukupuusta kiinnostuneille tuossa linkki:

Sukutaulu

Matkalla Tottijärvelle, josta poika siis on kotoisin kuljimme Vesilahden Narvan kautta ja ajatuksissa oli, pitäiskös poiketa katsomaan vieläkö kahvila ravintola Voisilmä olisi pystyssä (vaikka käsittääkseni ollut jo kiinnikin jonkin aikaa). Kuinka ollakaan, seuraavana päivänä uutisoitiin, että aikoinaan telkkarilla suositut maalaiskomediat tulevat tänään nähtäviksi Ylen Areenassa. Ja siitä se ajatus sitten lähti :D

Nimeksi pojalle tuli sitten Patu. Ei siis tuo pelkästään, vaikka siksi sitä kutsutaankin, vaan Pauli Antero Turpeinen. Ehkäpä tuo siltä näyttääkin, kun karva pääsee kasvamaan, nimittäin turpeiselta :D

Moi. Mä oon Patu




Hiukan alkuun jännitti, miten etenkin Aku ottaa pennun vastaan, mutta ainakin vielä näin sunnuntaina voi sanoa, että ihan hyvin mennyt. Kyllähän tuo hieman sille rajoja näyttää, mutta ei kuitenkaan hammasta käyttänyt kertaakaan. Ella on ottanut tehtäväkseen kouluttamisen :)